keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Bataattilaatikko

  • 1,5kg bataattia
  • 2rkl fariinisokeria
  • muskottipähkinää, kanelia, tuoretta inkivääriä raastettuna
  • 1½tl suolaa
  • 2dl kermaa
  • 1 kananmuna
Kuori ja pilko bataatit, keitä tai höyrytä täysin pehmeäksi. Soseuta bataatit  ja lisää mausteet.  Riko toiseen kulhoon muna, vispaa sen rakenne rikki, lisää kerma ja vispaa vielä hetki. Kaada kerma-munaseos bataattisoseeseen, varmista ensin että sose on jäähtynyt riittävästi (sose on riittävän jäähtynyttä jos siinä pystyy pitämään sormenpäätä). Sekoita hyvin, tarkista maku.Kaada bataattisose vuokaan ja paista 150 asteessa 1½-2 tuntia.
Ohje: KeittiöKriitikko-blogista vähän mukaeltuna

lauantai 21. joulukuuta 2013

Imelletty perunalaatikko

Vähän ehkä liikaa väriä


  • 3l perunoita (punaisella merkittyä lajiketta), itse käytän Van Gogh-lajiketta
  • vettä
  • 3dl vehnäjauhoja
  • n.½l maitoa
  • suolaa, valkopippuria, muskottia, (siirappia)
  • 1-2 kananmunaa
Harjaa perunat hyvin ja keitä kuorineen suolattomassa vedessä, mielellään vähän ylikypsiksi. Kuori ja soseuta perunat, lisää vähän keitettyä vettä ja puolet perunajauhosta, tässä vaiheessa kannattaa jauhot vain käännellä perunasurvoksen joukkoon. Peitä kattila ja laita lämpimään (n. 50-60 astetta) paikkaan. Noin tunnin kuluttua, tai kun massa alkaa löystyä, lisää loput jauhot ja tarvittaessa vähän keitettyä vettä. Vatkaa seosta voimakkaasti esim. puuhaarukalla. Imellytä yön yli välillä (1-2krt) vatkaten. Lisää aamulla maitoa, mausteet ja kanamunat sekä halutessasi lisämakeudeksi siirappia. Kaada löysä massa vuokiin, mutta jätä vuoat noin puolilleen, koska laatikko kuohuu uunissa. Paista n.150-175 asteisessa uunissa hitaasti kypsäksi.

Itse imellytän perunan yleensä kuivauskaapissa, kun uuni on muussa käytössä. Tärkeää on kuitenkin se, että lämpö ei saa välillä laskea, ja kattila on vedottomassa paikassa tai peitettynä imellyttämisen aikana. Jos imellyttää esim. leivinuunin päällä, pitää massaa käydä sekoittelemassa useammin, koska lämmönlähde on vain alapuolella, ja vähänkään isompaa määrää imellyttäessä massa ehtii jäähtyä päältä.

perjantai 20. joulukuuta 2013

Porkkanalaatikko



  • 1dl riisiä
  • 2dl vettä
  • 8dl maitoa
  • 6-7 kypsää soseutettua porkkanaa
  • 2 kananmunaa
  • 1-2tl suolaa
  • muskottipähkinää, valkopippuria
  • (siirappia)
Keitä riisistä puuro lisää loput aineet. Kaada seos (voideltuun) vuokaan. Ripottele päälle korppujauhoja ja kuvioi pinta lusikalla. Paista 175 asteisessa uunissa.

Lanttulaatikko



  • 1-1½ kg lanttua (kuorittuna) tai lanttuhautaa
  • ½dl korppujauhoja
  • 1dl kermaa / kermamaitoa tms.
  • 1 kananmuna
  • 1-1½tl suolaa
  • maustepippuria, kardemummaa, inkivääriä
  • 2-3rkl siirappia
Keitä kuoritut ja viipaloidut lantut pehmeiksi ja soseuta. Turvota korppujauhot kermassa. Sekoita kaikki aineet keskenään. Kaada (voideltuun) vuokaan. Ripottele päälle korppujauhoja ja kuvioi pinta lusikalla painelemalla. Paista 175 asteisessa uunissa.

Piparijäätelö




Piparkakun makuinen jäätelö syntyy kätevästi kotikonstein seuraavalla reseptillä:
  • 1litra vaniljajäätelöä
  • n.½ dl siirappia
  • 2tl lusikkaa piparkakkumaustetta tai 1tl kanelia + ½tl inkivääriä +½tl neilikkaa
  • muutama piparkakku murusina ja muutama koristeeksi

Ota jäätelö pehmiämään huoneenlämpöön. Kiehauta siirappi ja mausteet. Lisää pari ruokalusikallista jäätelöä siirapin sekaan ja anna jäähtyä. Nyt kannattaa olla ripeä: Vatkaa jäätelö vatkaimella pehmeäksi. Lisää maustesiirappi pehmenneeseen jäätelöön. Sekoita lopuksi piparimurut massaan. Syö heti "pehmiksenä" tai jäädytä jäädyke- savariini- tai kakkumuotissa ennen tarjoilua. Nosta jäädytetty jäätelö hetkeksi huoneenlämpöön ennen tarjoilua. Koristele piparkakuilla ja nauti.
Ohjeen voi toteuttaa myös ilman siirappia, mutta maku ei silloin ole niin "piparinen" kuin siirapin kanssa.

perjantai 13. joulukuuta 2013

Maustekakku



 

  • 4 dl piimää tai kermaviiliä
  • 2 dl  tummaa siirappia
  • 1 1/2 dl sokeria
  • 7 dl vehnäjauhoja
  • 3 tl kanelia
  • 1 tl kardemummaa
  • 1 tl inkivääriä
  • 1 tl neilikkaa
  • 1 1/2 tl soodaa
  • (2 dl rusinoita)
  • 175 g sulatettua voita tai margariinia
Sekoita piimä, siirappi ja sokeri kulhossa. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet (ja rusinat). Lisää sulatettu rasva.

Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan (n. 2,5 l). Paista 175 asteessa 45–60 minuuttia. Kokeile kakun kypsyys esim. cocktailtikulla. Jos taikinaa ei tartu tikkuun, kakku on kypsä. Kumoa hieman jäähtyneenä.

Koristele kakku haluamallasi tavalla.

Ohje Dansukker

Maidottomat ja munattomat piparkakut

  • 2dl siirappia
  • 2dl sokeria
  • 250g maidotonta margariinia
  • 1 rkl kanelia
  • 1 tl inkivääriä
  • 1 tl pomeranssinkuorta
  • 1 tl neilikkaa
  • 2 tl kardemummaa
  • 1 dl kaurakermaa
  • 2-3 tl soodaa
  • 1 dll appelsiinimehua
  • 11-12 dl vehnäjauhoja
Kiehauta siirappi, sokeri, margariini ja mausteet ja anna maustua pienellä lämmöllä n. 15 minuuttia. Anna seoksen vähän jäähtyä. Lisää kaurakerma, appelsiinimehu ja osa jauhoista, muista sekoittaa sooda osaa jauhoista. Lisää jauhoja kunnes taikina on sopivaa. Taikinan kuuluu olla vähän löysää, koska se laitetaan kovettumaan jääkaappiin ennen leipomista.
 
Kauli seuraavana päivänä ja ota muoteilla piparkakkuja, paista 200 asteisessa uunissa kauniin värisiksi.

Mureat piparkakut





  • 2dl tummaa siirappia
  • 2tl kanelia
  • 1tl inkivääriä
  • 1tl neilikkaa
  • 1tl maustepippuria
  • 1tl pomeranssinkuorta
  • 400g leivontamargariinia
  • 4dl sokeria
  • 1 muna
  • 2dl kermaa, maitoa tai kermamaitoa
  • 3tl ruokasoodaa
  • n. 1kg vehnäjauhoja
Kiehauta siirappi ja mausteet ja jäähdytä seos. Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahtoon maustesiirappi, ja kananmuna. sekoita sooda pieneen määrään jauhoja ja sekoita jauhot ja kerma vuorotellen rasva-siirappi-kanamunaseokseen.
Taikinasta tulee aika pehmeää, mutta se kovettuu jonkin verran jääkaapissa. Kauli taikina seuraavana päivänä ja ota muoteilla piparkakkuja. Paista n. 200 asteisessa uunissa kauniin värisiksi.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Uunijuurekset




  • pala bataattia
  • 2 porkkanaa
  • 2 perunaa
  • 2 punajuurta
  • suolaa, pippuria, ruokaöljyä
Pese, kuori ja pilko kasvikset. Laita kasvikset uunipellille ripottele päälle mausteet ja ruokaöljy. Paista n. puoli tuntia 200 asteisessa uunissa. Tarkista välillä kysyys, koska kypsyminen riippuu kasviksesta ja palojen koosta.

Ohukaiset


  • 5dl maitoa
  • 2 kananmunaa
  • n. 3dl vehnäjauhoja
  • 1rkl ruokaöljyä
  • (½ tl suolaa)
  • (sokeria)
  • ½tl leivinjauhetta
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää puolet maidosta ja sekoita tasaiseksi. Anna taikinan seistä n. puoli tuntia. Lisää kanamunat. Paista pannulla ohukaisiksi.

Marjarahka


 (isohko annos)



  • 1prk Flora Vispiä
  • 2prk Valio pehmeää maitorahkaa
  • 4-5 dl marjoja
  • sokeria maun mukaan
Vatkaa Flora Vispi vaahdoksi lisää joukkoon rahka ja mausta sokerilla. Lisää marjat.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Maksalaatikko



Kokeilin ensimmäisen kerran sitten kouluaikojen valmistaa itse maksalaatikkoa. Ohjeen löysin Isoäidin reseptillä-blogista:

Riisipuuro:
6 dl maitoa
4 dl vettä
2 dl puuroriisiä

1/2 sipuli
2 rkl voita

200 g jauhettua maksaa
1 kananmuna
4 rkl siirappia
2 dl huuhdottuja rusinoita
1 rkl merisuolaa
ripaus hienonnettua meiramia
ripaus jauhettua valkopippuria
voita uunivuoan voiteluun

Keitä riisiä 5 minuuttia ensin vedessä, kuumenna maito toisessa kattilassa ja lisää kiehuva maito vähitellen riisin sekaan. Keitä puuro miedolla lämmöllä melko pehmeäksi (30-35 minuuttia).

Kuori ja silppua sipuli, kuumenna voi pannulla ja ruskista sipulisilppu. Lisää kaikki aineet jäähtyneen puuron sekaan, voitele uunivuoka ja kaada seos vuokaan. Paista 180 asteisessa uunissa noin tunti, kunnes laatikko on kiinteää. Tarjoa puolukkahillon ja voisulan kanssa.

Tästä tuli tosi hyvää, joten ennakko-odotusten vastaisesti omatekemä voitti Saarioisten äidit 1-0.

Ensikerralla laitan enemmän maksaa, ja paistan laatikon pienemmässä vuoassa, jolloin laatikosta tulee ehkä hivenen mehevämpää.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Lindströmin pihvit

  • 3 keskikokoista punajuurta
  • 1 iso sipuli
  • 1 rkl ruoköljyä
  • 400g jauhelihaa
  • 1dl korppujauhoja¨
  • 1 dl vettä tai punajuurien keitinlientä
  • valkopippuria, suolaa,
Pese punajuuret ja keitä ne kypsiksi. Kuori kypsät punajuuret ja raasta ne. Lisää raasteeseen korppujauhot ja tarvittaessa vettä tai keitinlientä. Kuori ja pilko sipuli, kuullota pannulla öljyssä. Sekoita kaikki aineet sekaisin ja paista pannulla pihveiksi.

Kasvissosekeitto



  • 1 iso porkkana
  • 2 keskikokoista perunaa
  • 1 sipuli
  • n. 20 cm purjoa
  • 1-2 rkl ruokaöljyä
  • pala bataattia
  • kasvisfondia, valkopippuria, pippuria, (suolaa)
  • Koskenlaskija-juustoa
Kuori ja pilko kasvikset. Kuullota sipulit öljyssä, lisää loput kasvikset ja mausteet. Keitä (yli)kypsäksi ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää juusto, tarkista maku ja lisää mausteita maun mukaan.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Kaalilaatikko

  • n. 1,5-2 kg kaalia
  • 1dl puuroriisiä
  • 1-2dl vettä
  • 400g jauhelihaa
  • siirappia
  • suolaa, meiramia, valkopippuria

Poista kaalista päälimmäiset lehdet ja kanta. Raasta tai silppua kaali pieneksi. Laita kaalisilppu isoon kattilaan ja lisää vettä. Hauduta välillä sekoittaen. Ruskista jauheliha. Siirrä haudutettua kaalia niin, että kattilaan muodostuu pieni kolo. Laita tähän koloon riisi kypsymään, lisää tarvittaessa vettä. Kun riisi on lähes kypsää sekoita kaikki aineet keskenään mausta siirapilla, suolalla, meiramilla ja valkopippurilla. Kun maku on kohdallaan kaada seos uunivuokaan. Paista 175 asteisessa uunissa noin tunti.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Hedelmäkiisseli



  • 1l vaaleaa mehua esim. omena
  • 1-2 dl sokeria
  • 2-3rkl perunajauhoja
  • 1dl kylmää vettä
  • hedelmiä: omenaa, nektariinia, ananasta, viinirypäleitä
Kiehauta (sokeroitu) mehu ja suurusta: Sekoita suurus perunajauhosta ja kylmästä vedestä. Nosta kattila pois liedeltä ja lisää suurus ohuena nauhana liemeen. Nosta kattila takaisin liedelle, kiehauta. Jos käytät kovia hedelmiä, esim. omenaa voit keittää ne mehussa ensin pehmeiksi. Lisää lopuksi paloitellut hedelmät.

Huom! osa hedelmistä kannattaa lisätä vasta jäähtyneeseen kiisseli kuten esim. banaani

torstai 10. lokakuuta 2013

Punajuuri-aurajuusto -laatikko


  • 2-3 keskikokoista punajuuria
  • 2 porkkanaa (suunnilleen saman verran kuin punajuurta)
  • 20cm purjoa
  • 1 pkt Aura-juustoa
  • 4dl ruokakermaa
  • musta- ja valkopippuria
  • voita
Kuori ja raasta punajuuret ja porkkanat. Suikaloi purjo. Murenna Aura-juusto. Sekoita ainekset keskenään ja mausta pippurilla. Kaada ainekset uunivuokaan ja lisää ruokakerma. Paista 175 asteisessa uunissa n. tunti. Paistamisen puolessa välissä painele pinta haarukalla kerman joukkoon ja lisää pinnalle pari pientä nokaretta voita.

Uuniomenalohkot


  • 4-5 hapahkoa omenaa
  • kanelia, fariinisokeria
  • voita
Poista siemenkota, kuori ja lohko omenat. Laita lohkot uunivuokaan ja ripottele päälle reilusto kanelia ja vähän fariinisokeria. Lisää päälle muutama voinokare. Paista 175 asteisessa uunissa kunnes lohkot pehmiävät.

Tarjoile vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa.

perjantai 4. lokakuuta 2013

Juusto-kaurasämpylät

  • 7dl vettä
  • 1dl kauraleseitä
  • 2dl kaurahiutaleita
  • (aamuiset kaurapuuron jämät)
  • 2-3dl juustoraastetta
  • 1pss kuivahiivaa
  • 1tl suolaa
  • n. 1l vehnäjauhoja
Päälle juustoraastetta

Lisää reilusti kädenlämpöiseen veteen suola, leseet, hiutaleet, ja puuron jämät. Lisää osa jauhoista ja joihin on sekoitettu hiiva. Lisää juustoraaste. Lisää jauhoja niin paljon kuin puuhaarukalla vaivatta saa sekoittua, taikina jää siis löysäksi. Nostata n. 20 min ja nostele pellille reiluiksi kasoiksi. Kohota hetki ja ripota juustoraastetta pinnalle. Paista 225 asteisessa uunissa kypsiksi (n. 10-15 min)

(Chili) con carne

(isohko annos)


  • 1 iso sipuli
  • 2-3 valkosipulin kynttä
  • 1rkl ruokaöljyä
  • 1pieni paprika
  • 2-3dl pakastemaissia
  • 1 tlk valkoisia papuja tomaatissa
  • ½ prk paseerattua tomaattia
  • 400g jauhelihaa
  • (chiliä)
  • pippuria, fondia tms. mausteita maun mukaan
Kuori ja pilko sipulit. Kuutioi paprika. Kuullota sipulit pannulla, lisää paprikat ja pyöräytä iitäkin hetki pannulla. Kaada sipuli-paprikaseos kattilaan. Ruskista jauheliha kevyesti ja lisää kattilaan. Lisää kattilaan myös pavut liemineen ja paseerattu tomaatti. Mausta  haluamallasi tavalla. Lisää lopuksi maissit.


Tästä saa kätevästi myös meksikolaistyyppisen pata ruoan lisäämällä riisiä (ja nestettä). Tai yhdistämällä valmiiseen ruokaan keitettyä riisiä. 


Omenavispipuuro




  • 4 keskikokoista hapanta omenaa
  • 1l vettä
  • 2dl mannasuurimoita
  • 1-2dl sokeria
  • (suolaa)
Kuori ja raasta omenat. Kiehauta omenaraaste pienessä määrässä vettä, ja aja halutessasi sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää loppu vesi ja kiehauta. Lisää mannasuurimot kiehuvaan omena vesi seokseen, kypsennä n. 10 min. Jäähdytä haaleaksi ja vatkaa sähkövatkaimella kuohkeaksi. Lisää vatkaamisen loppupuolella sokeria maun mukaan.

torstai 12. syyskuuta 2013

Toisenlaiset lihapullat


  • 1dl kauraleseitä
  • 2dl vettä
  • 1 isohko sipuli
  • ruokaöljyä
  • n. 500g jauhelihaa
  • 1 kananmuna
  • mausteita: maustepippuria, sipulijauhetta, suolaa
Sekoita leseet, mausteet ja vesi. Kuori ja silppua sipuli. Kuullota sipulia ruokaöljyssä  pannulla. Sekoita kaikki aineet keskenään ja paista pannulla pulliksi.

tiistai 10. syyskuuta 2013

Köyhätritarit



  • leipää
  • 1½dl maitoa
  • kanamuna
  • öljyä/ voita paistamiseen
Valmista munamaito sekoittamalla kananmuna maitoon. Kasta leipäpalat munamaitoon ja paista kullanruskeiksi ja päältä rapeiksi. Tarjoile mieluisilla täytteillä esim. perinteisesti hillon ja kermavaahdon kanssa.

perjantai 6. syyskuuta 2013

Kasvispihvit



  • ruokaöljyä
  • pala kaalia
  • pala lanttua
  • 2 keskikokoista porkkanaa
  • 2 keskikokoista perunaa
  • 2 isoa sipulia
  • 1dl ruokakermaa
  • 1dl korppujauhoja
  • 2 kananmunaa
  • meiramia, siirappia, musta- ja valkopippuria, yrttisuolaa, suolaa
Pilko sipulit ja raasta muut kasvikset. Kuullota sipulia ja kaalia hetki pannulla. Lisää kuullotettu kaali ja sipuli juuresraasteeseen. Mausta hyvin. Lisää ruokakerma, korppujauho ja kananmunat.

Nosta pannulle pihveiksi ja paista miedolla lämmöllä molemmin puolin kypsäksi.

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Omenariisipuuro

  • 3dl puuroriisiä
  • 5dl omenamehua
  • n.1l vettä
  • 2-3dl omenaraastetta
  • kanelia
  • (sokeria)
Laita omenamehukattilaan ja lisää kiehuvaan mehuun riisit ja kaneli. Keitä kunnes riisi on imenyt mehun ja lisää sitten vettä vähän kerrallaan, kunnes riisi on kypsää. Lisää omenaraaste ja anna sen kypsyä. Lisää halutessasi sokeria maun mukaan.

Tarjoa lämpimänä tai kylmänä.

Kattarellikeitto

(Ihan itselle tein, sienet ei oikein meidän lapsille maistu. Tarjosin kyllä mutta kukaan ei suostutteluista huolimatta halunnut edes maistaa. Lapset siis söivät Kana-nuudelikeittoa ja minä tätä.)

  • 2-3dl kanttarellia silputtuna
  • 2-3rkl sipulisilppua
  • voita
  • vettä
  • 1rkl vehnäjauhoja
  • loraus kermaa
  • mustapippuria, suolaa, yrttisuolaa
Kaada kanttarellisilppu pannulle ja pyörittele siinä jonkin aikaa, lisää voi ja sipulisilppu. Kuullota sipulia ja mausta. Lisää vettä sopivasti. Tee vehnäjauhosta ja kymästä vedestä suurus ja kaada se keiton joukkoon. Lisää lopuksi loraus kermaa.

Porkkanaohukaiset

  • 5dl maitoa
  • n.4dl vehnäjauhoja
  • ½ti leivinjauhetta
  • 3-4dl porkkanasosetta
  • suolaa, valkopippuria
  • 2 kanamunaa
  • 1-2rkl ruokaöljyä
Paistamiseen: voita tai öljyä

Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää maito ja sekoita tasaiseksi.  Lisää porkkanasose ja mausteet. Anna seistä vähintään tunti. Tarkista koostumus ja lisää tarpeen mukaan joko jauhoja tai maitoa. Jauhojen ja maidon suhde riippuu käytetystä porkkanasoseesta, omani oli aika löysää, joten jauhoja meni reilu 4dl. Lisää kananmunat.

Paista ohukaispannulla.

tiistai 3. syyskuuta 2013

Lasagne



Jauhelihakastike:
  • 400-500g jauhelihaa
  • 1 iso porkkana
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 2 pientä sipulia
  • 1 pieni paprika
  • 500g paseerattua tomattia tai tomattimurskaa
  • 3-5dl vettä
  • mustapippuria, suolaa, oreganoa, yrttisuolaa
Kuori porkkana ja sipulit. Pilkosipulit ja paprika. Raasta porkkana karkeaksi raasteeksi. Ruskista sipulit, lisää jauheliha osissa ja ruskista kevyesti. Lisää porkkanaraaste, paprika paseerattu tomaatti ja vettä niin, että muodostuu laiha kastike. Mausta hyvin.

Maitokastike: Kaksinkertainen maitokastikkeen perusohje
  • valkopippuria, suolaa
Valmista ohut (=vähennä jauhojen määrää) maitokastike kaksinkertaisena perusohjeen mukaan, mausta valkopippurilla ja suolalla.


Juustokastike:
  • loput maitokastikkesta (n. 1/3)
  • 2-3dl juustoraastetta
  • (maitoa)
Lisäksi:
  • lasagnelevyjä n. 16kpl (vuoan koko n. 22x30x6cm, neljä kerrosta)
Kokoaminen: Laita  alimmaiseksi vuokaan jauhelihakastiketta ja maitokastiketta. Lisää kerros lasagne levyjä. Lisää lasagnelevyjen päälle jauhelihakastiketta ja maitokastiketta. Lisää uusi kerros lasagnelevyjä. Toista kunnes lisäät viimeisen lasagnelevy kerroksen. Paina kerrokset tiiviiksi.

Valmista lopusta maitokastikkeesta juustokastike lisäämällä siihen juustoraaste ja hivenen maitoa. Kaada juustokastike viimeisen lasagnelevykerroksen päälle.

Paista 175 asteisessa uunissa reilu tunti.


valmiina kokoamiseen

maanantai 2. syyskuuta 2013

Omenakiisseli

  • 4-5 omenaa
  • 1l vettä
  • 1-2dl sokeria
  • kanelia
  • 2-3rkl perunajauhoja
  • 1dl kylmää vettä
Kuori, poista simenkodat ja pilko omenat. Keitä omenapaloja sokeri-kaneliliemessä kunnes omenapalat ovat lähes kypsiä. Sekoita suurus perunajauhosta ja kylmästä vedestä. Nosta kattila pois liedeltä ja lisää suurus ohuena nauhana liemeen. Nosta kattila takaisin liedelle, kiehauta.

Lohikastike



Perusohjeen lisäksi:
  • 200g lohta suikaleina
  • pippuria, suolaa, tilliä, sitruunapippuria tai muita mausteta maun mukaan
Valmista vaaleakastike perusohjeen mukaan ja mausta haluamallasi tavalla. Lisää kastikkeeseen lohisuikaleet anna kalan kypsyä. Lisää tilli.

perjantai 30. elokuuta 2013

Tosi helppo omenapiirakka


  • 3 kananmunaa
  • yhtäpaljon sokeria kuin munia
  • yhtäpaljon vehnäjauhoja kuin sokeria
  • 1tl leivinjauhetta
  • omenalohkoja
  • kanelia, sokeria
Riko munat lasiin, ja mittaa sokeri ja jauhot. Voitele piirakkavuoka. (Jos haluat kuori omenat) Poista omenista sienmenkodat ja lohko ne. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeksi vaahdoksi. Kääntele joukkoon jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan ja lado omenalohkot päälle, lohkoja saa olla runsaasti. Ripottele päälle kanelia ja sokeria. Paista 175 asteisessa uunissa reilu ½ tuntia.

Jos olet epävarma onko piirakka kypsä kokeile sitä puutikulla. Jos taikina ei enää tartu tikkuun on piirakka valmis.

Broilerpihvit



n. 1kg marinoituja koipireisiä
1dl korppujauhoja
2dl vettä
2 kananmunaa
valkopippuria, mustapippuria, carryjauhetta, paprikajauhetta

Poista nahka ja luut koipireisistä, jauha liha monitoimikoneessa ja lisää loput aineet. Sekoita massa tasaiseksi, anna seistä vähän aikaa ja paista pannulla pihveiksi.

Helpommalla pääsee, jos käyttää valmiiksi luutonta lihaa, tai jauhelihaa, mutta kun täällä Iltasella ei aina voi valita mitä kaupasta ostaa, niin tällä kertaa näin. Ihan hyviä näistäkin tuli ja lapsille kelpasi.

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Nakkikeitto



 (perusohje Keittopohja 1)

Perusohjeen lisäksi:
  • pieni paketti nakkeja
  • kasvisfondia, mustapippuria
Valmista keittopohja ohjeen mukaan. Mausta fondilla ja mustapippurilla. Pilko nakit ja lisää ne valmiiseen keittoon.




tiistai 27. elokuuta 2013

Lohikiusaus


Perusohjeen (kiusaus) lisäksi:
  • 200-300g lohta
  • tilliä, (sitruunapippuria)
Lado ainekset uunivuokaan, ja valmista perusohjeen mukaan.

maanantai 26. elokuuta 2013

Marjaisa raparperikiisseli



  • 2 raparperin vartta
  • 1l vettä
  • 1-2dl sokeria
  • 2-3rkl perunajauhoja
  • 1dl kylmää vettä
  • 2-3dl pakastemarjoja (mustikka, mansikka, vadelma)'

Kuori ja pilko raparperi. Laita jäiset marjat tarjoiluastiaan. Keitä raparperia vedessä kunnes rakenne hajoaa, lisää sokeria maun mukaan. Valmista suurus perunajauhosta ja kylmästä vedestä. Ota kattila levyltä, kaada suurus nauhana joukkoon ja kiehauta. Kaada kiisseli kulhoon jäisten marjojen päälle.

Jauhelihakastike

(Ruskeakastike perusohje 1 tai 2)


Perusohjeen lisäksi:
  • 400g jauhelihaa
  • kokonaisia maustepippureita
  • sipulia tai sipulijauhetta
  • mausteita: suolaa, mustapippuria, sipulijauhetta, yrttisuolaa tms.
  • tippa kermaa halutessa

Ruskista jauheliha ja sipuli, lisää maustepippurit ja mausta suolalla. Hauduta lihaa jonkin aikaa (tämän voi jättää väliin, mutta maku on parempi jos viitsii hauduttaa). Valmista ruskea kastike perusohjeen mukaan, mausta mieluisaksi ja lisää tippa kerma jos haluat.

perjantai 23. elokuuta 2013

Italianpata

(isohko annos)


  • 1rkl ruokaöljyä
  • 1 pieni sipuli
  • 1 valkosipulin kynsi
  • 1 iso porkkana
  • 400g jauhelihaa
  • 1pss herne-maissi-paprikaseosta
  • ½ paprika
  • 2-3dl vettä
  • 500g paseerettua tomaattia tai purkillinen tomaattimurskaa
  • n.½pss (= 175g) pätkäspagettia
  • lihafondia, mustapippuria
Kuori ja pilko sipulit ja porkkana. Kuullota ne pannulla ja lisää joukkoon jauheliha. Ruskista jauheliha kevyesti ja mausta mustapippurilla. Kaada ainekset pannulta kattilaan ja lisää paseeratu tomaatti / tomaattimurska. Lisää joukkoon herne-maissi-paprikaseos, paprikat ja pätkäspaghetti, lisää tarvittaessa vettä. Mausta lihafondilla, lisää mustapippuria tarvittaessa.

Kaali-porkkana-lantturaaste




  • pala kesäkaalia
  • 1 iso porkkana
  • pieni pala lanttua
  • viinirypäileitä
  • sitruunamehua, suolaa, sokeria, mustapippuria
Höylää juustohöylällä kaali suikaleiksi, raasta porkkana ja lanttu. Leikkaa viinirypäleet renkaiksi. Rouhi päälle mustapippuria, ja ripottele joukkoon ähän suolaa ja sokeria. Sekoita salaattiaineet ja lisää sitruunamehua sekä viinirypäleet. Sekoita ainekset hyvinja laita hetkeksi jääkaappiin, jotta maut tasaantuvat.

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Suklaamannapuuro

  • 2-3rkl kaakaojauhetta
  • 1dl sokeria
  • 2dl vettä
  • 8-9dl maitoa
  • 2dl mannasuurimoita
  • 2tl vaniljasokeria
  • 1tl suolaa
Kiehauta kaakaojauhe, sokeri ja vesi. Lisää osa maidosta (n.puolet), hämmennä kunnes maito kiehataa, lisää suurimot koko ajan sekoittaen. Hämmennä kunnes suurimot eivät enää vajoa pohjalle. Hauduta ja lisää maitoa vähän kerrallaan, kunnes suurimot kysyvät ja rakenne on mieluinen. Lisää suola ja vaniljasokeri.

Tämä puuro valmistuu kätevästi esim. haudekattilassa.

tiistai 20. elokuuta 2013

maanantai 19. elokuuta 2013

Kalamurekepihvit

(isohko annos, josta riittää pakkaseenkin)


  • 1kg lohta (perattuna)
  • ½dl kauraleseitä
  • ½dl korppujauhoja
  • 2dl ruokakermaa
  • 1 tillinippu
  • 3 kananmunaa
  • suolaa, musta- ja valkopippuria, sitruunanmehua

Paistamiseen voita ja ruokaöljyä

Kuutioi lohi yleiskoneeseen. Pyöräytä muutama kerta, kunnes lohi on sopivan rakeista, lisää leseet, korppujauho, kerma, tilli, suola ja pippurit. Seisota jääkaapissa n. tunti, jotta maut tasaantuvat. Vatkaa kananmunat löysäksi vaahdoksi ja kääntele massan joukkoon, lisää sitruunamehu.

Nostele lusikalla pannulle massasta nokareita, ja muotoile pihveiksi paista miedolla lämmöllä ensin toiselta puolelta lähes kypsäksi ja käännä pihvit.

Samasta massasta voi tehdä myös kalapullia, mutta massaa kannattaa lisätä vähän korppujauhoja, niin sitä saa paremmin muotoiltua pullia. Tai jos sen muodon ei ole niin väliä, voi pienemmillä lusikoilla muotoilemalla tehdä  pannulle  "pullia".



Kanelinen mustikkakiisseli




  • 2dl pakastemustikoita
  • 1l vettä
  • 1-2dl sokeria
  • kanelia
  • 2rkl perunajauhoja
  • n.1dl kylmää vettä

Laita mustikat tarjoiluastiaan. Mittaa kattilaan vesi ja mausta se kanelilla ja makusi mukaan sokerilla. Kiehauta ja nosta kattila pois liedeltä. Sekoita perunajauhot kylmään veteen ja kaada nauhana kiisselin joukkoon. Nosta kattila takaisin liedelle ja kiehauta nopeasti. Kaada kiisseli mustikoiden päälle tarjoiluastiaan ja ripottele sokeria pinnalle. Anna jäähtyä ja sekoita ennen tarjoilua mustikat kiisseeliin.

Jos käytät tuoreita mustikoita, ne lisätään vasta jäähtyneeseen kiisseliin.

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Puolukkavispipuuro



  • 3-4dl puolukkaa
  • 1l vettä
  • 2dl mannasuurimoita
  • 1-2dl sokeria
  • (suolaa)
Survo puolukat sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää vesi ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää suurimot ja hauduta kypsäksi. Jäähdytä haaleaksi. Vatkaa sähkövatkaimella kuohkeaksi. Lopuksi mausta halutessasi suolalla ja lisää sokeria maun mukaan.

perjantai 9. elokuuta 2013

Jauhelihakasvisvuoka




  • pala kaalia
  • pala purjoa
  • 2 isohkoa perunaa
  • porkkana
  • ½dl riisiä
  • 200g jauhelihaa
  • 1-2dl juustoraastetta
  • 2dl ruokakermaa¨
  • suolaa, mustapippuria, meiramia, yrttisuolaa, siirappia

Suikaloi kaali ja purjo, raasta peruna ja porkkana. Paista jauheliha, lisää riisi ja kasvikset pannulle ja sekoittele hetken aikaa. Mausta ja sekoita joukkoon juustoraaste. Kumoa seos uunivuokaan, lisää ruokakerma. Paista 175 asteisessa uunissa reilu tunti.



maanantai 5. elokuuta 2013

Raparperivadelmakiisseli


  • 1 pitkä raparperin varsi
  • 1l vettä
  • ½-1dl sokeria
  • 3-4rkl perunajauhoja
  • 1dl kylmää vettä
  • n.2dl vadelmia
Kuori ja pilko raparperi. Keitä vedessä raparperia, kunnes sen rakenne hajoaa. Lisää sokeria maun mukaan.

Suurusta perunajauhoilla: sekoita perunajauhot n. 1dl kylmää vettä. Ota kattila liedeltä, lisää suurus kuumaan raparperi-sokeri-vesiseokseen. Kiehauta, mutta älä enää keitä.

Ripottele kiisselin päälle sokeria ja jäähdytä. Lisää jäähtyneeseen kiisseliin tuoreet vadelmat.



keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Hedelmäsalaatti



  • hedelmiä maun mukaan

Pilko hedelmät yhteen isoon kulhoon ja sekoita. Hedelmät voi pilkkoa kerroksittain myös suoraan annosmaljoihin kuten kuvassa on tehty.



Munkit


  • 5dl maitoa
  • 50g hiivaa
  • 1tl suolaa
  • 1½dl sokeria
  • 1rkl kardemummaa
  • 2 kananmunaa
  • 15-18dl vehnäjauhoja
  • 1dl sulatettua margariinia
Paistamiseen: munkinpaistorasvaa tai öljyä
Päälle sokeria

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi, ja kaada se yleiskoneen kulhoon. Lisää lietetty hiiva, sula margariini, mausteet, sokeri ja kananmuna. Lisää aluksi reilu puolet jauhoista ja loput vähitellen kunnes tuloksena on pehmeä, mutta leivottava taikina. Taikina pitää olla pullataikinaa pehmeämpää, jotta munkeista tulee pehmeitä.

Nostata taikina liinan alla. Pyöritä nouseesta taikinasta pieniä pullia ja nostata niitä n.10 min.

Kuumenna paistorasva tai öljy riittävän kuumaksi. Tee testi: jos öljyyn laittaa pienen palan taikinaa, ja se alkaa heti paistua ja nousta pintaan, niin lämpö on sopiva.

HUOMIO! Öljy/paistorasva on todella kuumaa, varo roiskeita! Huolehdi ettei kattilaan pääse vettä! Tukahduta mahdollinen palo kannella tai liinalla, ei koskaan vedellä!

Tee pulliin reikä keskelle painamalla peukalot pullan läpi ja pyöräyttämällä. Reikä saa olla aika iso koska munkit laajentuvat paistuessaan. Laita munkkeja paistumaan muutama kerrallaan. Käännä kun alapuoli on sopivan värinen. Nosta kypsät munkit talouspaperin päälle ketkeksi valumaan. Sokeroi munkit.

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Hernekeitto





  • 500g kuivattuja herneitä
  • 2l vettä
  • 300-400g porsaan lihaa (esim.potkaa, lapaa) tai  joulukinkun loppu
  • suolaa
Liota herneitä runsaassa vedessä yön yli. Laita herneet liotusveteen kiehumaan, kiehauta ja lisää liha. Keitä hiljalleen kunnes liha on kypsää. Nosta kypsä liha pois keitosta ja leikkaa se kuutioiksi. Lisää pilkottu liha takaisin keittoon ja mausta suolalla.

Hernekeittoa kannattaa keittää paljon kerralla ja pakastaa, koska sen valmistaminen on aikaa vievää.